Kuvamatka

2/2
Kollaasi

Kuvasta, joka vei niin rajusti lapsuuteen, oli vaikea lähteä kohti netin loppumatonta kuvamaailmaa. Kaikki tuntui teennäiseltä ja väkinäiseltä. En halunnut ottaa kantaa yhteiskuntaan, historiaan enkä oikeastaan mihinkään. Halusin vain velloa lapsuuden muistossa, jotka olivat livahtaneet jonnekin todella kauas. Koneella päätäni riiputtaessani käteeni osui isäni ottama vanha mustavalkoinen valokuva. Hän on ottanut sen jo ennen syntymääni. Se ei tuntunut teennäiseltä. Se oli täynnä vanhaa, kellastunutta tunnelmaa.

Päätin siis lopulta hylätä netin ja mennä sormituntumalla. Selasin omia valokuvia, kortteja sekä kirjoja. Hain tunnelmaa. En päässyt pois lapsuuteni veneen riemun ja samalla kauhean pelon keskeltä ja rakensin kuvan tunteelle. Kekkonen soutaa. Viisas mies. Idoli. Hänen ja lapsien välissä on hauki. Suuri pelottava ja arvaamaton hauki. Taivas on pilvinen ja hieman sateinen. Silti valoisa. Vanha viisaus katsoo silmiin mutta lapset eivät tavoita katsetta. Halusin tiettyä ajan taistelua joten leikkasin taustoja mainoksesta. Se tuntui riitelevän sopivasti vanhan tunnelmani kanssa.

Kuvamatka

1.KOHTAAMINEN

1/1 Matkan alku

A) Veneen perässä on hyvä olla. Airot kirskuvat ja natisevat hiljaa. Kuuluu hiljainen loiskahdus niiden osuessa veteen. Soutaja pitää taukoa. Minä katselen järven yllä kaartuvaa taivasta. Auringonlasku värjää sen punakeltaiseksi. Kuuluu vain veden liplatus veneen laitoja vasten, tuulen humina kaukaisen rannan metsikössä sekä yksinäisen lokin huuto. Keskellä järveä ei tarvitse ajatella. Kukaan ei voi vaatia minua, tulla hakemaan minua mukanaan mihinkään. Olen keskellä tuttua ja silti tuntematonta voimaa, joka kannattelee venettämme hellästi ja silti voisi ahmaista sen syleilyynsä. Haistan kesän. Niin tekevät hyttysetkin.

B) Siinä on tunnelmaa. Herkkää käsinkosketeltavaa tuttua tunnelmaa, joka lähtee vetämään välittömästi puoleensa. Kuva palauttaa mieleen omat muistot lapsuudesta ja minun ja isäni veneretkistä, joilla katsottiin katiskoja ja käytiin ruskosuohaukan pesällä. Pelkäsin haukia. Ne hyppivät veneen pohjalla valtoimenaan vaikka tekivätkin kuolemaa.

Kuva on niin pehmeä. Siinä on kauniita linjoja. Etenkin harvat herkät vertikaalilinjat, jotka keveästi sivuavat vahvoja horisontaalisia linjoja, viehättävät minua. Kuvan mies on arvoitus. Kuka hän on? Mistä hän tulee? Onko hän onnellinen vai surullinen?

Kuva on täynnä rauhaa. Mies, järvi ja vene yhdessä suuressa harmoniassa.